| KPKK.net testiversio käytössä |
|
Epävirallisesti ensimmäinen uusi www-sivuversio on testikäytössä. Nämä sivut ovat siis edelleenkin testikäytössä ja toivon mukaan nämä valmistuvat joskus. Sivut on jaettu yleiseen avoimeen osaan ja suljettuun "vain jäsenille" osaan. Vain jäsenille osaan pääsee kirjautumalla ja rekisteröitymällä käyttäjäksi. Myöhemmin on tarkoitus, että muun muassa jaostojen vetäjät pääsevät itse lisäämään ja päivittämään ajankohtaisia asioita sivuille eli kaikkea tietoa ei tarvitse välittää sähköpostipalstan kautta. Jaostojen vetäjien lisäksi voidaan muokkausoikeus antaa myös aktiivisille kirjoittajille mikäli sellaiseen on tarvetta.Todennäköisesti valikot tulevat vielä muuttumaan ja muitakin muutoksia on tiedossa. Tällä hetkellä esimerkiksi agility-asiaa löytyy kirjautuneille agility-lajiesittely sivulla olevasta lisävalikosta. Tavoitteena olisi tietysti saada kaikkiin lajeihin lisävalikot jäsenille ja siihen tarvitaan jaostojen vetäjien aktiivisuutta. Versio 1 on vasta kehittelyn alla eli sivusto tullee muuttumaan matkan varrella mutta toivotaan että sisältö pysyy muutoksissa mukana. Hyviä vinkkejä ja kehitysideoita otetaan vastaan, niitä voi esittää vaikka keskustelupalstalla. Nyt kaikki rekisteröitymään hopi-hopi!
|